LAUSUNTOPYYNTÖ TUTKIMUSEETTISELLE NEUVOTTELUKUNNALLE

 

Allekirjoittanut jätti osatoimisena erikoissuunnittelijana 11.6.2003 Ilmatieteen laitoksen Pääjohtajalle tutkimuseettisen selvityspyynnön (liite 1), mihin ei lainkaan vastattu, ja samasta asiasta myöhemmin 12.3.2004 (täsmennettynä 15.3.2004) kantelun (liite 2) Tutkimuseettiselle Neuvottelukunnalle otsikolla ”Epäilys jatkuvasta tutkimuseettisestä loukkauksesta” koskien Ilmatieteen laitoksessa kokemaani syrjintää operatiiviselle numeeriselle meteorologiallekin erittäin tärkeän ns. Nopea Kalman Suotimen (FKF) keksijänä. Olen tyytymätön Ilmatieteen laitoksen tähänastisiin menettelyihin ja siltä saamiini kannanottoihin (liitteet 3 ja 4). Tutkimuseettinen sopimus velvoittaa minua virkamiehenä noudattamaan niitä rehtejä eettisiä periaatteita, joita itse noudattaen olen joutunut työnnetyksi sivuun kaikesta varsinaisesta tutkimustyöstä aina vuodesta 1987 alkaen saavuttamaani 65-vuoden eläkeikääni asti. Tutkimuseettisen Neuvottelukunnan Pääsihteeriltä en vuonna 2004 saanut muuta kuin sen harhaanjohtavan tiedon, ettei sillä ole tapana puuttua tieteellisen laitoksen itsenäiseen harkintavaltaan. Pyydänkin täten nyt oma-aloitteisesti lausuntoa näistä Ilmatieteen laitokselta saamistani keksintöjäni koskevista kannanotoista ja osakseni tulleesta hyvin masentavasta suomalaisen tutkijan kohtelusta.

 

Tätä FKF-keksintöasiaani käsitellään nyt Helsingin Käräjäoikeudessa työsuhdekeksintöjä koskevana riitana 05/21291 (liite 5), missä pääasiallinen kanteeni Ilmatieteen laitosta vastaan on sen kieltäytyminen lakisääteisistä neuvotteluista koskien FKF-keksintö-korvauksekseni lupailemaansa referenssietua (patentti 114412). On valitettava tosiasia, ettei lainlaatija ole työsuhdekeksintölaissa tullut juuri lainkaan turvanneeksi tutkijan oikeuksia tieteellisen viranomaistyönantajansa mielivaltaista harkintavaltaa vastaan, mistä tämä riita-asiani on todella vakava ennakkotapaus. Työsuhdekeksintölailla ei ymmärrettävästi ole haluttu kahlita yritystoimintaa kaupallisiin riskinottoihin. Ilmatieteen laitoksen tieteellinen virkamiesjohto kuitenkin nyt pakenee tämän lain hampaattomuuden taakse. Se on samalla jatkuvasti altistanut koko yhteiskunnan tarpeettomille riskeille, kun se omista lyhytnäköisistä tiedepoliittisista syistä kieltäytyy erilaisiin verukkeisiin vedoten ottamasta käyttöönsä suomalaista tieteellistä läpimurtokeksintöäni. Keksimäni FKF-menetelmän olin onnistunut vuonna 1989 johtamaan numeerisen meteorologian todella kipeään tarpeeseen. Olin jo vuonna 1987 Euroopan säälaskennan keskuksessa (ECMWF) kohdannut väitöstutkijana sen vakavan ongelman, ettei geodesiasta tunnettua kaikkien erilaisten havaintojen ylivoimaisesti tehokkainta Helmert-Wolf-lohkotukseen (HWb) perustuvaa tilastollista kalibrointimenetelmää voida ilman muuta luotettavasti soveltaa operatiiviseen numeeriseen ennustusjärjestelmään. Myös HWb on onnistuttava pukemaan optimaalisen Kalman-suotimen muotoon, jotta sen toimintaa voitaisiin pitää luotettavana ja todistaa ehdottoman vakaaksi (=stabiili). Täten FKF:n käyttö havaintovirheiden operatiiviseen suodatukseen on lopulta osoittautunut sekä tieteelliseksi että käytännön välttämättömyydeksi nimenomaan kaikkein parhaimmissa numeerisissa ennustus- ja varoitusjärjestelmissä. Näidenkään systeemiteoreettista vakautta ei voida muutoin taata. Tämän osoitin erinomaisin arvosanoin hyväksytyssä tilastotieteellisessä väitöksessäni (Lange, 1999).

 

Allekirjoittanut kääntyykin luottamuksella Tutkimuseettisen Neuvottelukunnan puoleen, sillä ilman tällaisen riippumattoman elimen olemassaoloa olen vaarassa joutua syytetyksi aiheettomista kunnianloukkauksistakin. Käräjäoikeus saattaa näet työsuhdekeksintölain heikkouden ja riita-asiani tieteellisen vaativuuden vuoksi jättää viranomaistyönantajani ilman selvää tuomiota neuvotteluvelvollisuutensa mitä vakavimmasta laiminlyönnistä huolimatta. Olen näet internetissä ylläpitänyt useiden vuosien ajan tieteellistä kritiikkiäni (liite 6) sekä Euroopan säälaskennan keskusta (ECMWF) että laitoksen omien numeeristen ennustus- ja varoitusjärjestelmien epävakautta vastaan, koska en muuten ole tiedemaailmassa enää saanut sanansijaa. Työsuhdekeksintölain antama liian heikko suoja virkamieskeksijälle saattaakin nyt johtaa siihen, että julkinen tieteellinen kritiikkini katsotaan aiheettomaksi pelkästään juridisin perustein. Kuitenkin esimerkiksi talvisen tieliikenteen turvallisuutta yhäti riskeerataan, kun Ilmatieteen laitoksen tieteellinen johto ei arvovaltasyistään johtuen halua varoittaa vaarallisesta kuuran muodostumisesta parhain mahdollisin geodeettisen FKF-laskennan keinoin. Suomessa on vuodesta 2004 alkaen ollut maan kattava operatiivinen GPS-referenssivastaanotinverkko (Geotrim, SuomiNet ja Geodeettinen laitos), mikä soveltuu näkymättömän mutta pakkaskeleillä vaarallisen vesihöyryn paljastamiseen. 

 

Liitteessä 3 on Ilmatieteen laitokselta saamani virallinen lausunto 1.6.2004 (3/090/04) ja sen, ettei kunnollisen eettisten selvityksen laatimisesta ole ollut kysymys, pyrin osoittamaan seuraavasti:

 

1)      Otsikko puhuu työsuhdekeksinnön käytöstä, vaikka kanteluni nimenomaisena syynä oli FKF-keksinnön todellisen käyttöarvon tunnustamattomuus.  Vääristyneeseen tilanteeseen oli johtanut ECMWF:n ennusteiden osuvuuden sepittämisyrityksen paljastuminen kansainväliselle meteorologiselle tiedeyhteisölle vuonna 1987. Olin Ilmatieteen laitoksen puolesta virkatoimenani johtanut säänennusteita koskevaa WMO:n virallista ennustuskilpailua, missä kävi ilmi, ettei markkinajohtajan asemassa oleva ECMWF ollutkaan aina tuottanut vertailuhavaintoja (verifikaatioanalyysejä) kuvaamallaan tavalla, vaan se oli suodattanut niitä oman ennustusmallinsa  fysiikan mukaisiksi initialisoimalla (Lange, 1988);

 

2)      Tutkimusprofessori Järvinen mainitsi Helsingin yliopiston Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan hyväksymässä väitöksessään 6.5.1995, ettei meteorologiassa kohdattavan ylisuuren Kalman-suotimen ongelmalle muka tiedetä tarkkaa ratkaisua. Ilmoitin hänen väitöstilaisuudessaan vastalauseeni suullisesti ja kirjallisesti puolustaakseni kalliita sijoituksiani FKF-patentteihini, mutta se ei mennyt perille tiedekuntaan asti Ilmatieteen laitoksen silloisen Pääjohtajan puututtua asiaan arvovallallaan. Kuitenkaan Järvisellä ei ollut enää 1999 mitään huomautettavaa FKF-ratkaisujeni suhteen, kun itse lopulta pääsin pahasti viivästettynä väittelemään toiselta tieteenalalta (tilastomatematiikka), vaan hän antaa liian myöhäistä ja turhaa kehua ”erinomaiseksi arvioidusta väitöskirjastani”, mitä en suinkaan ollut enää kantelullani pyytämässä;

 

3)      Ilmatieteen laitos ei näytä haluavan tunnustaa todellista tarvettaan pystyä parhain mahdollisin käytettävissä olevin keinoin havaitsemaan ja ennakoimaan varsinkin pakkaskeleillä vaarallisten vesihöyrymassojen liikkeitä, vaan asia mainitaan ainoastaan pelkkänä tutkimusintressinä. Ilmakehässä leijuvaa vesihöyryä ei voida havaita säätutkilla eikä sitä saada kunnolla esiin GPS-signaaleistakaan ilman reaaliaikaisen geodeettisen Helmert-Wolf-laskennan käyttöä eli FKF-keksintöäni;

 

4)      Ilmatieteen laitos jättää lausunnossaan ilmeisen tahallaan mainitsematta, että jollei optimaalista Kalman-suodatusta käytetä, niin ECMWF:n ja sen omien numeeristen sääennusteiden (NWP) stabiilisuutta ja luotettavuutta ei voida tieteellisesti taata. Optimaalisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, ettei minkään tieteellisen havainto-, ennustus- tai ohjaussysteemin laskennoissa saa tehdä mitään vältettävissä olevaa tahallista virhettä. Tähän nämä meteorologiset instituutiot kuitenkin syyllistyvät, kun välttelevät FKF-menetelmäni käyttöä siihen, missä sitä välttämättä tarvittaisiin eli osana heidän tunnetusti erittäin vaikean inversiotehtävänsä jokapäiväistä ratkaisemista ja minkä Oklahoman yliopiston meteorologian professori Tzvi Gal-Chen määritteli vuonna 1986 ”1000:n supertietokoneen ongelmaksi”.

 

5)      Ilmatieteen laitos teeskentelee, että FKF:n liittyisi muka jotakin liian vaikeata ja mutkikasta, kun tämän suoran analyyttisen ratkaisumenetelmän korvaaminen säähavaintojen systemaattisten virheiden suodattamisessa edes tyydyttävästi millään muulla menetelmällä tekee prosessista mutkikkaamman. Allekirjoittaneen asiaa käsittelevä väitöskirja hyväksyttiin erinomaisella arvosanalla juuri tämän tärkeän luotettavuuskysymyksen onnistuneen ratkaisemisen vuoksi mitä yksinkertaisimmalla tavalla (Lange, 1999). Valitettavasti tämä tapahtui vasta, kun Euroopan meteorologinen tiedeyhteisö oli tutkijanurani jo tuhonnut.

 

6)      Ilmatieteen laitos vääristelee tutkimusetiikkaa, koska sillä on tukenaan Euroopan säälaskennan keskuksen (ECMWF) harhaanjohtama suuri meteorologinen arvovalta. FKF:n tahallisesti jatkunut tunnustamattomuus ja käyttämättömyys ovat mitä vakavin tutkimuseettinen loukkaus ja siitä on seurannut kalliin FKF-patenttiomaisuuteni riistäytyminen käsistäni, kun niitä raukeaa jo määräaikoihinsa (15-20 vuotta);

 

7)      Allekirjoittaneen kanteessa Helsingin Käräjäoikeudelle luettelen tilanteita, joissa Ilmatieteen laitos on johdonmukaisesti antanut täysin kielteisiä lausuntoja FKF-keksinnön todellisesta merkityksestä kuten esimerkiksi vielä joulukuussa 2005, että FKF olisi muka ”tuulen tavoittelua”. Maininta pienen 5000 markan keksintöpalkinnon myöntämisestä 29.9.1994 tunnustuspalkintona saatettakoon tässä oikeaan valoon. Ilmatieteen laitoksen silloinen pääjohtaja oli tehnyt karkeaa pilaa keksijöistä pikkujoulujuhlissa, mitä vietettiin sen sääalan teollisen markkinajohtajan juhlatiloissa, jonka kanssa olisi liiketoiminnan pitänyt päästä syntymään;

 

8)      Ilmatieteen laitos ei ole lausuntoaan valmistellessaan viitsinyt allekirjoittaneelta edes kysyä sitäkään, mikä oli virka-asemani tuolloin 23.6.1987, kun professori Lennart Bengtsson toimitti minulle ECMWF:n direktoraatinsa halventavan muistion. Ilmatieteen laitos ei ole asiassa ulkopuolinen, koska allekirjoittanut nautti Ilmatieteen laitoksen tutkijana matkamääräyksen turvin osapalkkausta väitöskirjaansa varten Suomen ECMWF:ssä olevia kansallisia superkoneresursseja hyödyntäen; ja,

 

9)      Ilmatieteen laitoksen hurskas toivomus menestyksen jatkumisesta ja ilmoitus halustaan osallistua johonkin FKF:ää hyödyntävään konsortioon ei vastaa totuutta. Kun yhdessä tutkimusprofessori Heikki Järvisen kanssa sivutyönäni valmistelin Suomen Akatemialle tutkimushanketta GPS:n käytöstä vesihöyrymittauksiin, niin sitä haluttiin viedä eteenpäin vain ”tieteellisenä leluna”, missä tehokasta FKF:n käyttöä ei olisi tarvittu. Allekirjoittaneella ei oman jääviyteni vuoksi ollut mahdollisuutta pakottaa FKF-menetelmääni mukaan. Akatemian rahoituksen avulla olisi ilmeisesti vain haluttu kouluttaa nuori tohtoriopiskelija korvaamaan FKF:n keksijä GPS-meteorologisissa asioissa.

 

Ilmatieteen laitoksen ja ECMWF:n määräävän markkina-aseman ilmeisen väärinkäytön vuoksi FKF-keksinnön on osoittautunut olevan täysin mahdotonta päästä sille soveltuville markkinoille. Tällaisen tieteellisen muutosvastarinnan perimmäisenä syynä näyttää olevan kilpailevien meteorologisten kollegojeni toive saada FKF-patentit raukeamaan pois tieltään, ennen kuin eurooppalainen veroa maksava suuri yleisö ehtii huomata tulleensa katkerasti petetyksi turvallisuutensa kustannuksella. Ilmatieteen laitos osallistui TEKES:in rahoittamaan Avaruudesta Liiketoimintaa (AVALI) ohjelmaan vuosina 2003-2005 hankkeella, millä voi tuskin sanoa olleen mitään tekemistä avaruuden kanssa. Kaksoispolarisaatiotutkaa kehittäneen konsortion loppuraportissa sivulla 38 annetaan liian optimistinen kuva tutkan mahdollisuuksista havaita vaarallinen kelitilanne Keravan massakolarin 17.3.2005 yhteydessä. Ilmakehässä leijunut vesihöyry saattoi olla pääasiallinen syy -7 asteen pakkaskelillä ilmenneelle äärimmäiselle liukkaudelle.

 

Liite 4:ssä Ilmatieteen laitoksen ensimmäistä kertaa vuoden 1987 jälkeen tarjoaa allekirjoittaneelle mahdollisuutta palata 65-vuoden ikäisenä osatoimisesta suunnittelijan tehtävästään takaisin osatoimiseen tutkimustyöhön ja ilmeisesti se toivoo tarjouksellaan saavansa allekirjoittanut:

 

a)      sitoutumaan täydelliseen vaitioloon yksityishenkilölle suuren 30000:n euron sakon uhalla jopa tekemänsä tutkimuseettisen sopimuksensa velvoitteiden vastaisesti, vaikka se merkitsisi tietoista tinkimistä veronmaksajien sää-, keli-, tsunami-  jne. ympäristöturvallisuudesta ja, ettei ehkä enää kukaan uskaltaisi huomauttaa havainto- ja ennustussysteemeille tahallisilla laskentavirheillä aiheutetusta epävakaudesta. Juridinen este tämän ongelman tieteelliselle ratkaisemiselle poistuisi tietenkin vasta FKF-patenttieni rauettua joko määräaikoihinsa tai yksityistalouteni romahtamiseen;

 

b)      luopumaan ainoaksi keksintökorvauksekseni lupailemastaan ”supernavigaattorin” referenssiedusta ilmeisesti, jotta minut voitaisiin lopullisesti nujertaa vilppiin harhautuneen eurooppalaisen meteorologikunnan määräävää markkina-asemaa käyttäen kohtuuttoman kritiikin avulla, mitä olen jatkuvasti kokenut jo 20 vuoden ajan uskallettuani alkaa selvitellä ECMWF:n säänennusteiden osuvuuden sepittämisyritystä vuonna 1987; ja,

 

c)      alistumaan edelleenkin FKF-keksintöjen pelkkään kokeilemiseen, vaikka FKF- kaavojen (=Helmert-Wolf-lohkotus) hyödyllisyys demonstroitiin väitöskirjassani kolmen konkreettisen ohjelmointitoteutukseni avulla. FKF-kaavat ovat myös jo pitkään olleet satelliittigeodeetikkojen tärkeässä käytössä alan huippua edustavissa ohjelmistoissa kuten eurooppalainen the Bernese GPS Software ja yhdysvaltalainen GIPSY jne..

 

FKF-patenttieni julkinen ja/tai salassa tapahtuva raiskaaminen lieneekin jo käymässä yhä todennäköisemmäksi, kun työsuhdekeksintöjeni tarpeellisuuden tunnustaminen ja lakisääteistä keksintökorvauksesta neuvotteleminen ovat jatkuvasti vain viivästyneet. Valitettavasti se on tapahtunut myös yhteiskunnan ympäristö- ja sääturvallisuuden kustannuksella. FKF:n lisenssituloja en ole satelliittigeodesiastakaan hyvistä yrityksistäni huolimatta saanut, sillä FKF-patentit kattavat vain niiden perustana olevien Helmert-Wolf –kaavojen reaaliaikaisen ja/tai operatiivistyyppisen käytön, mitä tarkimmat mahdolliset GPS-satelliittien avulla tehtävät maanmittauksen jälkilaskennat eivät ole vielä välttämättä tarvinneet.

 

Meneillään olevaa meteorologian ja satelliittigeodesian teknologista konvergenssiä kohti kaikkein luotettavimpia ja tarkimpia mahdollisia ”supernavigaattoreita” (esimerkiksi tarkkuusnavigaattorit, -paikantimet, -säätimet, -autopilotit, -ennustusjärjestelmät, ja tsunamivaroitusjärjestelmät jne.) on viivästyttänyt FKF-keksintöjeni kokema rehellisen tieteellisen tunnustuksen puute. Samalla konvergenssiin tarvittavan infrastruktuurin rakentajat eli FKF:n todelliset tarvitsijat käyttävät suuria palkka- yms. resurssejaan FKF-patenttieni tutkimuseettisesti arveluttaviin kiertämisyrityksiinsä. Yhteiskunnan kannalta parempiin tuloksiin olisi päästy FKF:n tunnustetulla käytöllä. FKF:n keksijänä minulle kiistatta kuuluva tieteellinen meriitti on riistetty kohtuuttomalla tieteellisellä kritiikillä ja negatiivisella lobbauksella tai kuka tietää vaikka vielä lopuksi jopa oikeustoimin, jos minut onnistutaan nujertamaan keksijän oikeusturvan kannalta ehkä liian hampaattoman työsuhdekeksintölain avulla.

 

Tieteellisen tunnustuksen saaminen Helmert-Wolf -kaavoista on lähes kokonaan mennyt saksalaisille geodesian edesmenneille professoreille R. F. Helmert ja H. Wolf, vaikka allekirjoittanut keksi ne itsenäisesti samaan aikaan vuonna 1972 (Lange, 1975). Kaavojen luotettava operatiivinen käyttö tuli kuitenkin mahdolliseksi vasta, kun niiden eksakti tarkkuuskaava johdettiin (Lange, 1982), välttämätön systeemiteoreettinen yhteys optimaaliseen Kalman-suotimeen löydettiin (Lange, 1989) ja tulokset julkaistiin vakuuttavassa artikkelissa arvostetussa geofysiikan tiedejulkaisussa (Lange, 2001), mikä kaiken minun oli itse täytynyt tehdä pääosin omalla ajallani ja mitä vaikeimmin hankittavan yksityisen stipendi- ja tutkimusrahoituksen turvin.

 

Tieteen tulisi voida katsoa olevan itsensä korjaavaa. Kuitenkaan allekirjoittaneen kokeman kovan tieteellisen syrjinnän yhtään pidempään jatkuminen ei ole rohkaisemassa ketään tutkijaa uhmaamaan minkään tiedeyhteisön valtavirran epäeettistä käyttäytymistä, kun sinänsä ansioitunut eurooppalainen meteorologia kykenee johtamaan näinkin pahasti harhaan oman koko tiedeyhteisönsä maailmanlaajuisesti, kuten tässä FKF:ää koskevassa työsuhdekeksintöasiassani on traagisesti käynyt (Taalas, 2004).

 

Edellä esitetyn perusteella allekirjoittanut pyytää Tutkimuseettiseltä Neuvottelukunnalta kiireistä lausuntoa lähinnä liitteissä 3 ja 4 ilmenneistä seuraavista asioista:

 

I)                   Onko se Ilmatieteen laitoksen näkemys tutkimuseettisesti hyväksyttävä, että meteorologisen ”tiedeyhteisön tunnustus Langen keksinnölle voidaan saada vain julkaisemalla tiedeyhteisön vakuuttava artikkeli alan arvostetussa tiedejulkaisussa”, kun FKF-keksinnöissä ei kuitenkaan ole kyse mistään monimutkaisesta asiasta vaan GPS/Glonass/Galileo-geodesiassa välttämättömäksi tunnustetun Helmert-Wolf -lohkotukseen perustuvan analyyttisen tarkan laskemisen yleistämisestä operatiivisiin järjestelmiin ja miltä ei meteorologiassakaan enää vältytä näiden kahden geofysikaalisen tieteenalan konvergenssin yhteydessä?

 

II)                 Onko hyväksyttävää, että Ilmatieteen laitos tarjoaa tärkeän tieteellisen keksinnön tehneelle tutkijalleen nyt vasta 18 vuoden jälkeen pääsyä takaisin pelkkään osatoimiseen koetutkimukseen sillä kummallisella ehdolla, että hän tutkimuseettisen sopimuksen vastaisesti vaikenee havainto- ja ennustusjärjestelmissä olevista sellaisista tahallisista laskentavirheistä, mitkä täysin tarpeetta kyseenalaistavat systeemin luotettavan toiminnan (systeemiteoreettisen vakauden) ja minkä vaikeaksi tunnustetun inversio-ongelman ratkaisun hän oli puolustukseen onnistunut maailmanlaajuisesti patentoimaan jouduttuaan tiedeyhteisönsä syrjimäksi, kun oli rohjennut toimia tutkimuseettisen sopimuksen periaatteiden mukaan ja alkanut Ilmatieteen laitoksen virkamiehenä selvittää dokumentoitua epäilystä ECMWF:n yrityksistä sepittää tieteellisten ennustustulostensa osuvuutta?

 

III)              Onko tutkimuseettisesti lainkaan hyväksyttävää, että Ilmatieteen laitos ja sen osittain rahoittama ECMWF saavat jatkaa kalliiden maailmanlaajuisten FKF-patenttieni (elinaika 15-20 vuotta) todellisen merkityksen tunnustamisen sijaan niiden käyttöarvon de-facto kyseenalaistamista, minkä kautta ne omalla tieteenalallaan verovaroin saavutetun määräävän markkina-asemansa nojalla estävät sellaisen infrastruktuurin syntymistä, mitä suuren yleisön käyttäjälaitteet tarvitsisivat hyödyntääkseen keksityn FKF-menetelmän tarjoamaa luotettavuutta ja lisätarkkuutta ts. voiko Ilmatieteen laitos kieltäytyä (liite 4) neuvottelemasta lakisääteiseksi keksintökorvauksekseni lupailemansa FKF-patenttini (nro 114412) supernavigaattoria koskevasta referenssiedusta ja olla antamatta mitään muutakaan konkreettista tunnustusta, kun sen tutkimusjohto ainoastaan vetoaa joko omaan harkintavaltaansa tai jopa systeemiteoreettiseen asiantuntemattomuuteensa?

 

IV)              Onko tutkimuseettisesti hyväksyttävää, että Ilmatieteen laitoksen Pääjohtaja leimaa FKF-keksinnöt laitoksensa kaikella tieteellisellä arvovallalla ”tuulen tavoitteluksi” samalla, kun Euroopan meteorologinen tiedeyhteisö (EUMETNET) tarjoaa veronmaksajilleen säävaroituksia ja -ennusteita ilman rehellisellä tavalla johdettuja tilastotieteellisiä luottamusvälejä? Kysymykseltä olisi voitu välttyä turvautumalla FKF-menetelmäni käyttöön, sillä useimmat säätä ja havaintojärjestelmien tiloja kuvaavista suureista on pakko ratkaista suurista yhtälöryhmistä, joissa tunnettuina asioina ovat viimeisimmät mittaus- ja ennustustiedot, ja jolloin saatavien ratkaisujen luottamusvälien luotettavaan johtamiseen tarvitaan laajan yhtälöryhmän kerroinmatriisin erittäin suuren käänteismatriisin tarkkaa tuntemista, mitä ei saada luotettavasti laskettua muulla kuin allekirjoittaneen ensimmäisenä maailmassa julkaiseman analyyttisen tarkkuuskaavan (Lange, 1982) avulla ja mikä loi pohjan FKF-menetelmän keksimiselle (Lange, 1989).

 

V)                Rohkaiseeko tutkimuseettinen sopimus virkavastuunsa tuntevan tutkijan  puuttumaan siihen vakavaan epäkohtaan, että Ilmatieteen laitos ja ilmeisesti ECMWF pitävät säänennustus- ja -varoitusjärjestelmiään systeemiteoreettisesti epävakaina, käytettävissä olevin keinoin kuten internetin avulla, jos meteorologinen tiedeyhteisö kieltäytyy yhteistyöstä ja Ilmatieteen laitoskin puolustautuu Käräjäoikeudessa väitteellä, ettei keksijällä olisi mitään oikeutta ”määrätä” käytettävistä menetelmistä? Kuitenkin ennustusjärjestelmien tilastomatemaattisena perustana olevaa Kalman-suodinta lasketaan nykyään väärin käyttäen tahallisesti epätarkkoja inversiomenetelmiä, Kalmanin havaittavuusehtoa ei pidetä voimassa ainakaan pakkaskeleillä vaarallisen ja muutoinkin meteorologisestikin yllätyksellisen vesihöyryn osalta (vaikka käytettävissä on jo pitkään ollut geodeettisia GPS-referenssiverkkoja) ja Kalmanin hallittavuusehdon voimassaoloa ei kunnolla valvota, kun jätetään tahallisesti laskematta säätilan arvioiden ja ennusteiden tarkkuudet parhailla menetelmillä (eli FKF-menetelmän perustana olevan tarkimman mahdollisen inversion avulla)?

 

VI)              Onko tutkimuseettisesti oikein omaa kansakuntaa kohtaan, että Ilmatieteen laitoksen tutkimusjohto saa lyhytnäköisellä tiedepolitikoinnillaan viitata vain ”voimakkaan sisäisen tahtotilan tarpeeseen” ja sillä riistää Suomelta kaikki sen mahdollisuudet edes yrittää ajoissa perustaa eurooppalaisen Galileon, amerikkalaisen GPS:n ja venäläisen Glonass:in tarkinta mahdollista reaaliaikaista kalibrointia suorittavaa laskenta- ja palvelukeskusta FKF-patenteillani tarjoamani investointisuojan turvin? Tällaisia keskuksia tullaan tarvitsemaan Nokian ja Benefonin mobiilin teknologian mahdollistamissa ”supernavigaattoreissa”, mutta Ilmatieteen laitos antaa tällaisten merkittävien kansainvälisten tehtävien hoitamiseksi tarvittavan pätevöitymisen valua joko Ruotsiin tai muualle Eurooppaan  passiivisuutensa kautta, kun se osallistuu samoihin tarkoitusperiin pyrkivien E-GVAP- ja NORDMETNET-hankkeiden pelkkään rahoitukseen.

 

VII)           Oliko tutkimuseettisesti hyväksyttävää,  että Ilmatieteen laitos lopetti tukensa ennusteiden WMO-vertailuprojektille (1979-1988) ja siten de-facto sallien sen erotuomarin taklattavaksi pois Euroopan meteorologisesta tutkimuksesta (liite 7)?

 

VIII)         Onko tutkimuseettisesti lainkaan hyväksyttävää, että Ilmatieteen laitos saisi asiantuntijalaitoksena edes ehdottaa Käräjätuomarille, että allekirjoittaisin yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa käräjätuomarin vahvistettavaksi tulevan sopimuksen sovinnosta, missä 18.2.2007 saamani ehdotuksen mukaisesti sitoutuisin vaikenemaan yhteiskunnan sää- ja ympäristöturvallisuuteen liittyvistä tarpeettomista riskeistä, jos Ilmatieteen laitos jatkaa tieteellisesti kyseenalaista FKF-menetelmieni käytön kiertelyä tai välttelyä? ja,

 

IX)              Onko Ilmatieteen laitos oikeassa väittäessään, että tutkimusetiikka koskee ainoastaan sitä, miten tutkimustuloksia saavutetaan, eikä miten merkittävän tieteellisen tuloksen saavuttanutta FKF:n keksijää kohdellaan, kun häneltä viranomaisjuonitteluin evätään huippukeksinnön markkinoille pääsemiseksi tarvittavan yhteiskunnallisen infrastruktuurin tuki?

 

 

Helsingissä 15.3.2007,                         

Antti Lange